2016-01-28

Hiitolan sukat




Vaikka näiden sukkien neulominen vaatiikin aika lailla keskittymistä, kannattaa sellaiset kuitenkin tehdä, niistä saa niin paljon kehuja muilta ihmisiltä!

Tämä ohje on Suomalaisesta sukkakirjasta (Mitronen; Nieminen. WSOY. Porvoo 1980). Sain kirjan pari vuotta sitten, mutta innostuin sukkien neulomisesta taas pitkästä aikaa vasta viime syksynä. Ihastuin ohjeessa oikeastaan sen raitaryhmiin ja edellisten pitsisukkien jälkeen tuntui vielä siltä, että kaipaan lisää pitsiä. Halusin sukat itselleni, vaikka minulla on villasukkia enemmän kuin pystyn laskemaan, tosin ei itseni tekemiä. Lankakopastani ei löytynyt sopivaa ohutta lankaa, ja ehdottomana edellytyksenä on, jos teen sukat omaan perheesen, että en voi ostaa uutta lankaa, vanhoja on paljon ja niistä on päästävä joskus eroonkin. Luonnollisesti tämä johti ohjeen muokkaamiseen, mutta tyköistuvien vaatteiden ohjeita on joka tapauksessa muutettava.

||--||--|||--|||--||--|| 8.
|o--||--||◿--◺||--||--o| 7.
|--||--||-|--|-||--||--| 6.
|o-||--||-◿--◺-||--||-o| 5.
|-||--||--|--|--||--||-| 4.
|o||--||--◿--◺--||--||o| 3.
|||--||--||--||--||--||| 2.
|o|--||--|◿--◺|--||--|o| 1.
| oikea silmukka (k)
- nurja silmukka (p)
o langankierto (yo)
◺ ylivetokavennus (skp)
◿ 2s oikein yhteen (k2tog)
Sukassa neulotaan tätä 8 krs kokoista kuviota jokaisella puikolla. Yksinkertaisesti selitettynä puikko alkaa ja päättyy aina 1o, puikon keskellä on aina 2n, joiden ympärillä tehdään kavennus joka toinen kerros ja välikerroksilla ne neulotaan aina oikein. Välissä neulotaan 2o 2n joustinneuletta. Kavennuskerroksilla puikon toisena ja toiseksi viimeisenä tehdään langankierto, joka neulotaan välillä oikein, välillä nurin, mikä milloinkin sopii joustinneuleen kohtaan. Jos siis silmukkamäärää haluaa vähentää tai kasvattaa, puikon alun/lopun ja keskikohdan välissä olevaa joustinneuletta voi muokata.

Taistelin pitkään raitaryhmien kanssa, miten voisin pienentää ne saamalla alkuperäisen suhteen kaikkiin raitoihin. Alkuperäisessä ohjeessa luodaan 96s, puikkojen numero on 2, lankana Rondon/Novitan Marimba ja tiheys mallineuleen reikäraidasta toiseen on 6cm ja 39 krs=10cm. Ohjeen mukaan varren raidat olisivat 11 krs punaista (p), 5 krs valkoista (v), 2p, 2v, 2p, 5v, 11p, 25v, 9p, 5v, 2p, 2v, 2p, 5v, 9p, 35v. Yhteensä tästä tulee 132 krs. Tämän sukanvarren pituudeksi tulisi siis 34cm, mikä on melkoisen paljon. Tämän kuvion halusin säilyttää, mutta pienennettynä. Taltioin tähän, miten omat sukkani tein, mutta neuloopahan tämän avulla täsmälleen kirjankin mukaiset sukat.

Lanka: Novita 7 veljestä (sinappi) 170g ja Helsingin villakehräämö Saana (tuotanto lopetettu) (sinivihreä) 50g/87m
Puikot: 3
Tiheys: reikäraidasta toiseen 6cm ja 36 krs=10cm
Koko: Nainen (noin 36)

Luo 96s eli 24 jokaiselle puikolle. Aloita kuvio heti. Omista raitaryhmistäni muodostui 9 krs sinivihreää (v), 4 krs keltaista (k), 2v, 2k, 2v, 4k, 9v, 20k, 7v, 4k, 2v, 2k, 2v, 4k, 7v, 29k ennen kantapäätä.  Kirjan ohje kehottaa kaventamaan 1. ja 4. puikolta 6s ennen kantapäätä, eli 12s. Itse kavensin yhteensä 28s. Aloitin pohjekavennukset toisen raitaryhmän alussa. Kavensin välikerroksilla samassa kohtaa puikkoa, missä kavennukset muutenkin tehdään, eli puikon keskikohdassa. Kavensin joka 7. krs ja yhteensä viisi kertaa. Ensimmäisellä kertaa kavensin 2s 1. ja 4. puikolta, seuraavat kaksi kertaa jokaiselta puikolta ja viimeiset kaksi kertaa 2. ja 3. puikolta. Näin 1. ja 4. puikolla on 18s ja 2. ja 3. puikolla 16s.

Neulo kantapää tavalliseen tapaan puolipatenttia. Kerroksia kantalappuun tein 34. Jaoin kantalapun osiin niin, että oikealla oli 12s, keskellä 11s ja vasemmalla 13s. Vasemmallahan voi hyvin olla yksi enemmän kuin oikealla (kavennukset aloitetaan vasemmasta ryhmästä ja voidaan myös lopettaa siihen), mutta oikealla ei enemmän kuin vasemmalla, ja keskellä on mukava olla pariton määrä, jotta puolipatentti jatkuu kauniisti. Yksityiskohtainen ohje kantapäästä löytyy vaikka neulomieni saapassukkien yhteydestä, jos kiinnostaa.

Tee kiilakavennukset. 1. ja 4. puikolla neulotaan sileää ja 2. ja 3. puikolla jatketaan kuviota. Ohjeen mukaan 2. ja 3. puikon silmukat kavennetaan samanaikaisesti kiilakavennusten aikaan kuvion kavennusraidoissa kunnes puikoilla on 18s. Kiilakavennusten jälkeen terän suorassa osassa kavennetaan vielä 2. ja 3. puikon silmukat 16:een. Itse kavensin kaikki nämä silmukat jo pohjekavennusten yhteydessä.

Aloita kärkikavennukset pikkuvarpaan kärjestä. Tässä tapauksessa aloitin ne siis kun terän suoraa osaa kantapää mukaan luettuna oli neulottu 16cm. Näin koko sukan pituudeksi tulee 23cm. Kavennukset tehdään puolittaisena nauhakavennuksena niin, että 1. puikon toiseksi viimeiset 2s neulotaan oikein yhteen ja 4. puikolla 1s o, jonka jälkeen ylivetokavennus. 2. ja 3. puikolla kavennetaan samanaikaisesti kuvion mukaisissa kavennusraidoissa niin, että silmukoita on suunnilleen yhtä paljon kaikilla puikolla koko ajan. Välikerroksia tehdään ensin 4, 3, 1 ja 1, jonka jälkeen kavennetaan joka kerroksella. Kun jokaisella puikolla on 2s, katkaise lanka, pujota se kahdesti kaikkien silmukoiden läpi ja päättele hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti