Oli ylimääräinen hukkapätkä kuuden millin juuttinarua joten askartelin joululahjaksi pannunalusen. Vähän harmittaa antaa pois kun tuli niin hyvä mutta menköön.
Naru, jota muuten kului noin 620cm, meni solmuun, tarkemmin ottaen tuli turkkilaisen pää eli turk's head eli osmonsolmu, viidellä säikeellä, seitsemällä mutkalla ja kolminkertaisena. Säikeiden ja mutkien lukumäärän tulee olla suhteellisia alkulukuja keskenään, jotta solmu toimisi. Seitsemänkulmio vaikutti kivalta ja taitaa olla minimi jotteivät reunoilla olevat lenkit kasva turhan pitkiksi. Viisi säiettä antaa pannunaluselle tarpeeksi leveyttä ilman, että täytyy kerrata hirveän paljon ja on hieman tukevampi ja fiinimpi kuin vähemmillä säikeillä. Kolmesti kerrattu on minimi, jotta saa langat pääteltyä fiksusti. Näin jälkiviisaana voi sanoa, että ihan hyvin löytyi hatusta sopivat numerot.
 |
| Naru kulkee näin.. |
 |
| Paitsi että ympyrällä tasossa – kas näin |
|
Kun solmu oli solmittu ja kiristetty, narun päät katkottiin ja pleissattiin naapurinaruihin kiinni.
 |
| Tällä lailla |
Pleissaus onnistuu niin, että kun solmu on kiristetty, molemmat päät katkaistaan jättäen hieman solmimisvaraa, sidotaan väliaikaisesti esim. kalastajanlangalla, puretaan ja teipataan.
 |
| Valmis |
Valmis pannunalunen keitettiin kattilassa, nuijittiin vasaralla ja laitettiin saunaan kuivumaan. Juuttinaru kovettuu kastuessaan, mutta tämä ainakin tuntuu pehmenneen täysin kuivuessaan. Ehkä pitää muotoaan hieman paremmin, ehkä ei. Tiedä häntä.
Tein toisenkin ja kokeilin kylmällä vedellä käsitellä. Juuttinarun valmistuksessa kai käytetään jotain öljyä joka haisee. Kuumalla vedellä haju lähtee pois, joten suosittelen ryöppäämään nämä tekeleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti