2015-12-21

Antiikkikynttilöitä – pakko tätäkin kokeilla


Vanhoja kynttilänpätkiä oli päässyt kertymään taas sen verran, että tuli aika tehdä kynttilöitä. Olen aiemmin tehnyt kynttilöitä muottiin valamalla, mutta nykyään on tullut käytettyä antiikkikynttilöitä sen verran paljon enemmän kuin pöytäkynttilöitä, että oli järkevämpi tehdä niitä.

Tarvikkeet:
  • kynttilämassaa
  • sydänlankaa
  • kattila ja astia massan sulattamiseen vesihauteessa
  • valuastia, tässä tapauksessa peltinen viinipullon kotelo
  • suuri kattila, johon valuastia mahtuu
  • teline, johon kynttilät asetetaan kuivumaan, mahdollisesti myös keppejä, joihin sitoa langat
  • lämpömittari, jos siltä tuntuu, ei välttämätön
Sulatin kynttiläjämät vesihauteessa, näin ei massa pääse kuumenemaan vahingossa liikaa. Steariini ja parafiini sulavat siinä 70 asteen tuntumassa, eikä niitä ole tarvetta saada yli 100 asteisiksi, saattaisivat syttyä palamaan ja palovammojen riski joka tapauksessa kasvaisi. Kastoin sydänlangat massaan ja asetin kuivumaan ja suoristin. Lanka on hyvä kyllästää, koska massa ei tartu märkään lankaan. Suojasin lattian sanomalehdillä ja viritin krokettimailan pyykkitelineen päälle kynttilöiden telineeksi. Tämän voisi varmasti tehdä helpomminkin, mutta ensimmäisellä kerralla ei aina ole kaikki loppuun asti ajateltua. Joka tapauksessa halusin kastaa kaksi kynttilää kerrallaan ja tarvitsin jotain, johon saada kynttilät kuivumaan niin, etteivät ne ole kiinni toisissaan. Laitoin suureen kattilaan kiehuvaa vettä ja peltisen viinipullon kotelon valuastiaksi kattilaan. Kaadoin valuastiaan kiehuvaa vettä ja kynttilämassaa päälle.


Sitten lankoja vain kastetaan reippaasti, tasaisesti ja varmasti alas asti. Pidin yhtä lankaa keskeltä kiinni niin, että yhdellä kastamisella tekee kahta kynttilää. Yhden langan pituus oli siis noin 60cm, kahden kynttilän verran. Vaihtoehtoisesti voisi solmia lankoja kolme tai neljäkin keppiin, jos valuastia on riittävän leveä. Sydänlangan alapäähän voi kiinnittää painoksi esim. verhonipsun, mutta tein ilman painoja, joten suoristelin kynttilänalkuja usein. Valmistuvan kynttilän pitää antaa jäähtyä välillä, joten itsekin tein sitten sen parikymmentä kynttilää kastaen yhden parin aina vuorollaan. Sulatin välissä toki myös lisää massaa, ja keitin kattilaa, jotta sain veden valuastiassa taas riittävän kuumaksi. Loppuvaiheessa kannattaa katkaista kynttilöiden alaosaan muodostuvat hännät. Viimeisimmät kastot kannattaa tehdä kuumaan massaan, että kynttilän pinta jää siistiksi ja sileäksi. Anna kynttilöiden jäähtyä kylmiksi ennen kuin otat ne kuivumasta, kynttilä voi muuttaa muotoaan vielä lämpimänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti