2016-02-22

Ruusukranssi paperista


Olen jo pitemmän aikaa suunnitellut tekeväni eri kausiin sopivia kransseja. Näin satunnaisessa ovessa tällaisen ruusukranssin, johon heti ihastuin. Ajattelin, että koristeltuani 80-lamppuisen valosarjan, voisin ottaa jonkun toisenkin pitkäjänteisyyttä vaativan projektin. Ei silti, tähän meni vain se pari päivää, kun tuota valosarjaa koristelin toista kuukautta. Ei kuitenkaan ollut helppoa opetella tekemään noita ruusuja – pelkästään siihen meni tunti jos toinenkin, mutta eipä se vielä lannistanut, kysyin Altilta apua. Hän sitten teki minulle mallin Wolfram Alphan avulla, ja jopas sujui. Onkohan mitään pulmaa, mihin Wolfram Alpha ei osaisi auttaa.

Tarvikkeet:
  • styroksinen kranssipohja, tässä 20cm halkaisijaltaan
  • paperia, tässä ruusuissa dyykatun vanhan kirjan sivuja, perhosissa skräppäyspaperia
  • sakset
  • liimaa, esim. Eri-Keeper
  • kuparilankaa
  • sivuleikkurit kuparilangan katkaisemiseen
  • pieniä nuppineuloja, jos ei halua liimata perhosia kiinni kranssiin

Tämän yksinkertaisen paperiruusun ohjeita löytyy sieltä sun täältä. Joskus ne tehdään pyöreästä, joskus kovinkin mutkaisesta ympyrän muotoisesta paperista. Periaate on kuitenkin sama. Paperi leikataan spiraaliksi ja rullataan ulkoreunasta alkaen. Spiraalin alku pitää rullata mahdollisimman tiukasti, jotta ruusun keskusta on kaunis. Kun spiraalin on rullannut loppuun, voi päästä irti ja lisätä liimaa ympyrän keskikohtaan, johon spiraali päättyy ja josta tulee ruusun pohja. Rulla liimataan kiinni pohjaan ja sitä voi halutessaan tässä vaiheessa vielä pyörittää tiukemmaksi, se kun avautuu jonkin verran kun rullasta päästää irti.


Ruusun leveyttä voi vaihdella niin, että joskus liimaa rullan hyvin tiukkana ja joskus taas löysänä. Halusin itse vielä pientä variaatiota ruusujen korkeuteenkin, joten kasvatin muutaman ruusun ympyrää parilla millillä joka suuntaan.

Ruusuja liimataan riveissä keskeltä kranssia alkaen. Seuraavat rivit liimataan aina lomittain, ettei muodostuisi koloja. Tajusin keskimmäisen rivin liimattuani, että ruusut eivät tule peittämään joka milliä pohjasta, enkä halunnut styroksin näkyvän, joten päällystin pohjan samalla paperilla, jolla ruusutkin tein. Tämä kannattaa kuitenkin ehdottomasti tehdä ennen kuin kiinnittää ensimmäistäkään ruusua.


Koska kranssi nyt tulee perhosteemaisten syntymäpäivien ovikoristeeksi, tein siihen vielä muutaman perhosen. Perhosissa on kaksi paperia, joista päällimmäinen on pari milliä joka kohdasta pienempi kuin alimmainen. Paperit pysyvät kiinni toisissaan kuparilangan avulla, jonka terävät päät olen vielä kääntänyt kaksinkerroin tuntosarviksi. Tässä toki voi käyttää jotain muutakin kuin kuparilankaa, itseltäni vain sattui löytymään sitä, ja olen tykännyt sen käyttämisestä muutenkin. Liitin perhoset kranssiin pistämällä ylemmän ja alemman siiven välistä pienen nuppineulan kiinni alla olevaan ruusuun. Jos en jaksa tehdä syksyllä uutta kranssia, voin vaihtaa perhoset vaikka syksyisiin lehtiin.


Tässä vielä kaava noille ruusuille, joita itse tein. Tuo koko, 9cm x 10cm, määräytyi sen mukaan, miten sain kirjan sivusta kaksi ruusua mahdollisimman vähillä hukkapaloilla. Se näytti olevan ihan täydellisen kokoinen kranssiinkin. Ja pakko laittaa myös perhosen kaava. Sen piirsin tällä kertaa itse, kun en enää kehdannut pyytää Alttia piirtämään yhtään perhosta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti