2016-10-21

Sudenkorentoheijastin

Näin syksyn tullessa uudet Strömsön jaksot antoivat taas ideoita askarteluun kiireiden keskellä. Sieltä ihan suoraan kopioitiin tämä hieno idea heijastimista. Ekaluokkalaisella oli kaveri kylässä ja tämä oli hetken mielijohteen ideani kivasta aktiviteetista. Aikaa siihen sai hädin tuskin puoli tuntia menemään, joten ei se pitkäksi aikaa helpottanut keksimään tekemistä, mutta onpahan lapsilla hienoja aarteita, joita kelpaa koulurepun kyljessä esitellä. Ja kenelläpä ei olisi heijastimet syksyn alussa hukassa.


Tarvikkeet:
  • heijastinnauhaa, tämä 2,5 cm levyistä
  • rautalankaa
  • pieni metallillenkki
  • puuhelmiä
  • kalastajanlankaa tms. ripustusnaruksi
  • hakaneula tms. ripustamiseen
  • sakset
  • pienet pihdit
  • sivuleikkurit tms. rautalangan katkomiseen

Ohjeet voi lukea suoraan tuolta Strömsön sivuilta, mutta kirjoitan tähän kuitenkin oman versionikin.

Rautalangasta leikattiin noin 18 cm pitkä pätkä. Sen toinen pää kieputettiin pienen metallilenkin ympärille pari kierrosta. Tässä piti lapsia auttaa ja ottaa pienet pihditkin apuun, rautalanka on jäykkää tavaraa. Heijastinnauhasta leikattiin kaksi 16 cm pitkää pätkää, joiden reunat pyöristettiin. Rautalankaan pujotettiin ensimmäiseksi suuri helmi korennon pääksi, jonka jälkeen siihen laitettiin siivet. Taitoin siiven kaksinkerroin ja tein siihen keskelle haluttuun kohtaan ensin neulalla reiän, jotta se sujahtaisi helpommin rautalankaan. Jos heijastinnauha on vain toiselta puolelta heijastavaa, kuten tämä, pitää siivistä toinen laittaa toisin päin, jotta heijastin toimii molemmilta puolilta. Siipien jälkeen pujotetaan loput helmistä korennon ruumiiksi. Rautalangan toinen pää pyöritetään viimeisen ja toiseksi viimeisen helmen välistä pari kierrosta. Oli helpompi kierittää hiukan pitempää lankaa ja leikata ylimääräinen lanka lopuksi kuin yrittää päätellä pienellä langanpätkällä.

Sudenkorentojen tekeminen oli helppoa ja mukavaa, joten tein niitä sitten pienempienkin lasten kanssa. Siinä sai toki auttaa enemmän, mutta pienillekin on tärkeä ja iso asia, kun saa valita mieluisat helmet ja pujottaa ne itse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti